Kunnantoimisto on suljettu 23.12.2024 – 1.1.2025. Muut poikkeukset kunnan palveluissa.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2025!

Lestin kunnan vaakuna ja teksti.

YVA-kuulutus Kettukangas-Hanhikankaan tuulivoimahanke ja sähkönsiirto 21.10.2024-20.11.2024

Kettukangas-Hanhikankaan tuulivoimahanke ja sähkönsiirto (Kinnula, Pihtipudas,
Perho, Halsua ja Lestijärvi)

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 17.10.2024 antanut YVA-lain (252/2017) 23 §:n
mukaisen perustellun päätelmän OX2 Finland Oy:n Kettukangas-Hanhikankaan tuulivoimahankkeen ja sen
sähkönsiirron ympäristövaikutuksista. Hankealue sijoittuu Pihtiputaan ja Kinnulan kunnan alueille. Sähkönsiirto
sijoittuu vaihtoehdon mukaan myös Perhon, Halsuan ja/tai Lestijärven kuntien alueille. Perustellussa päätelmässä
yhteysviranomainen esittää näkemyksensä YVA-selostuksen riittävyydestä ja laadusta sekä hankkeen
merkittävistä ympäristövaikutuksista.

Hankkeen kuvaus

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA) on tarkasteltu tuulivoimala-alueen rakentamista Pihtiputaan
ja Kinnulan kuntien rajalle. Hankkeen toteuttamisvaihtoehtoina on arviointiselostuksessa esitetty 76 (VE1) ja
41 (VE2) voimalan vaihtoehdot. Sähkönsiirron osalta on esitetty kaksi päävaihtoehtoa alavaihtoehtoineen joko
Kinnulan Jääjoen liityntäpisteeseen tai Halsuan Kanniston sähköasemalle.

Tiedoksianto

Perusteltu päätelmä ja sitä koskeva kuulutus on julkaistu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
verkkosivuilla www.ely-keskus.fi/kuulutukset/keski-suomi 21.10.2024.

Nähtävilläolo

Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä ja sitä koskeva kuulutus ovat yleisesti nähtävillä 21.10.2024 –
20.11.2024 verkkosivulla www.ely-keskus.fi/kuulutukset/keski-suomi. Tieto kuulutuksesta julkaistaan myös
hankkeen todennäköisen vaikutusalueen kunnissa (Kinnula, Pihtipudas, Perho, Halsua ja Lestijärvi).
Perusteltu päätelmä on nähtävillä yhdessä hankkeen YVA-aineiston kanssa myös osoitteessa www.ymparisto.
fi/KettukangasHanhikangastuulivoimahankeYVA.

Jyväskylä 21.10.2024
KESKI-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue

Lisätietoja
YVA-yhteysviranomainen, Keski-Suomen ELY-keskus, Arja Koistinen, p. 0295 024 760, arja.koistinen(
at)ely-keskus.fi.

 

Perusteltu päätelmä Kettukangas-Hanhikankaan tuulivoimahanke _allek

Liite 2. Natura-lausunnot Kettukangas-Hanhikankaan tuulivoimahanke yhdistetty