Kunnantoimisto on suljettu 23.12.2024 – 1.1.2025. Muut poikkeukset kunnan palveluissa.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2025!

Lestin kunnan vaakuna ja teksti.

Päätöksenteko

Kunnanvaltuusto

Kuntalain mukaan kunnassa ylintä päätösvaltaa käyttää kunnanvaltuusto.

Valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta. Valtuusto muun muassa hyväksyy kunnan talousarvion, eli päättää siitä, mihin rahat kunnassa käytetään. Valtuusto tekee myös päätökset kaikissa laissa mainituissa, kunnan kannalta tärkeissä asioissa. Valtuusto myös nimittää jäsenet kunnan muihin toimielimiin kuten kunnanhallitukseen.

Kunnanhallitus

Kunnanvaltuuston ohella toinen merkittävä vallankäyttäjä kunnassa on kunnanhallitus. Kunnanhallitus valmistelee päätettävät asiat kunnanvaltuustolle ja huolehtii kunnanvaltuuston tekemien päätösten toimeenpanosta. Kunnanhallituksen vastuulla on myös huolehtia kunnan hallinnosta. Kunnanhallitus myös valvoo kunnan etua ja käyttää puhevaltaa kunnan puolesta

Kunnanjohtaja

Kunnanjohtajan tehtävänä on johtaa hallintoa, talouden hoitamista ja kunnan muuta toimintaa yhteistyössä kunnanhallituksen kanssa.

Lautakunnat

Kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen lisäksi kunnissa toimii myös lautakuntia, jotka hoitavat ainoastaan tiettyjä toimialoja koskevia tehtäviä. Lautakuntien määrästä ja lautakuntien jäsenten nimittämisestä vastaa kunnanvaltuusto. Lautakuntien toimikausi kestää neljä vuotta.

Luottamushenkilöt ja viranhaltijat

Palveluiden tuottaminen ja päätösten valmistelu vaatii kuntaan viranhaltijoita ja työntekijöitä, jotka toimivat luottamushenkilöistä koostuvien toimielinten alaisina. Luottamushenkilöitä ovat kuntalaisten vaaleilla valitsemat kunnanvaltuutetut sekä kunnanvaltuuston valitsemat henkilöt kunnanhallitukseen, lautakuntiin ja muihin luottamustehtäviin.

Hallintosääntö