Kunnantoimisto on suljettu 23.12.2024 – 1.1.2025. Muut poikkeukset kunnan palveluissa.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2025!

Lestin kunnan vaakuna ja teksti.

Kuulutus Vehkanevan tuulivoimahankkeen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta

Tällä kuulutuksella laitetaan nähtäville Vehkanevan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen osayleiskaavan
osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Lestijärven kunnanhallitus hyväksyi kaavoitusaloitteen 13.12.2023
§ 175.

Hankkeesta vastaava WestWind Vehkaneva Oy suunnittelee tuulivoimahanketta Kinnulan ja Lestijärven
kuntien alueelle Vehkanevaan. Kaavoitettava tuuli- ja aurinkovoima-alue sijoittuu Kinnulan kirkolta 4,3
km lounaaseen sijaitsevalle Vehkanevan käytöstä poistetulle turvetuotantoalueelle ja sen ympäristöön
Nielujärven ja Iso-Ruonasen väliin sijoittuvalle alueelle. Kaava-alue sijaitsee Keski-Pohjanmaan ja
Keski-Suomen maakuntien alueella. Vaikutusalue (35 km) ylettyy lisäksi Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-
Pohjanmaan puolelle.

Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa enimmillään 16 tuulivoimalan, ja niihin liittyvien huoltoteiden,
maakaapeleiden ja sähköaseman rakentaminen laatimalla MRL 77 a §:n mukainen oikeusvaikutteinen
yleiskaava, jota voidaan käyttää suoraan tuulivoimalan rakennusluvan myöntämisen perusteena. Suurin
osa tuulivoimaloista sijaitsee Kinnulan kunnan puolella. Lestijärven puolelle sijoittuu enimmillään 2
tuulivoimalaa.

Kunnanhallitus päätti 21.8.2024 § 111 asettaa Vehkanevan tuulivoimaosayleiskaavan
valmisteluaineistot nähtäville kuulemista varten. Kaavan aloitusasiakirjana on laadittu MRL 63 §:n
mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan
nähtäville 4.9. – 18.10.2024 maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti
kunnanviraston teknisen toimiston ilmoitustaululle (Lestintie 39) sekä kaavahankkeen
projektisivuilla

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnitelma kaavan laatimisessa noudatettavista
osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Suunnitelmassa
kerrotaan suunnittelun tavoitteet, vaiheet ja aikataulu.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällön riittävyydestä on mahdollisuus jättää kirjallinen
mielipide ennen nähtävilläoloajan päättymistä osoitteeseen Lestintie 39, 69440 Lestijärvi tai
sähköpostitse osoitteeseen lestijarven.kunta@lestijarvi.fi.

Hankkeessa järjestetään Lestijärven kunnan, Kinnulan kunnan ja Keski-Suomen ELY-keskuksen
yhteinen yleisötilaisuus 23.9.2024 klo 17:00–19:00, jossa esitellään osallistumis- ja
arviointisuunnitelma, sekä Vehkanevan hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA).
Tilaisuus järjestetään Kinnulan keskuskoulun valtuustosalissa, Keskustie 27. Tilaisuuteen voi
osallistua paikan päällä tai etänä. Linkki tilaisuuteen Paikalla on kahvitarjoilu sekä mahdollisuus tulla tutustumaan aineistoon ja keskustelemaan klo 16:30 alkaen.

 

Huom! Aineistoon korjattu hanketoimijan yhteystiedot 25.9.2024. Hankkeen operatiivinen johtaja on Matti Uuttu, 0400 149 650 tai matti.uuttu@west-wind.fi

Vehkanevan OYK OAS Kuulutus

Linkki aineistoihin: www.ains.fi/kaavoitus-vehkanevan-tvoyk

Vehkaneva OAS, Lestijärvi