Tarkista ajankohtaiset tiedot, ohjeistukset ja suositukset alueellisesta koronatilanteesta Soiten koronasivustolta 

 

Lestin kunnan vaakuna ja teksti.

Avoinna kunnanjohtajan virka

Lestijärvi on reilun 700 asukkaan kunta Keski-Pohjanmaalla. Kunnan visiona on säilyttää kunta elinvoimaisena kuntana, jonka talous on kunnossa ja laadukkaat peruspalvelut pystytään takaamaan kaikille kuntalaisille. Kunta haluaa olla myös aktiivinen palveluverkostojen kehittäjä ja käyttäjä.

Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, perehtyneisyys kunnalliseen hallintoon ja päätöksentekoon sekä vähintään kahden (2) vuoden käytännön työkokemus henkilöstöjohtamisesta.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää elinkeinoelämän tuntemusta, talous- ja strategiaosaamista, muutoksen johtamiskykyä ja vahvoja sosiaalisia taitoja.

Kunnanjohtajan virka on toistaiseksi voimassa oleva. Virka tulee ottaa vastaan 1.2.2023 tai sopimuksen mukaan. Kunnanjohtajan kanssa tehdään johtajasopimus ja palkka määritellään johtajasopimuksen mukaisesti kokonaispalkkana. Virkasuhteen ehtoihin sovelletaan KVTES:ta. Virkaan valitulle asetetaan kuuden (6) kuukauden koeaika. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saannista.

Kunnanhallitukselle osoitetut hakemukset opinto- ja työtodistuksineen sekä palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan 15.12.2022 klo 15.00 mennessä osoitteella: Lestijärven kunta, Lestintie 39, 69440 Lestijärvi tai lestijarven.kunta@lestijarvi.fi

Lisätietoja antavat valtuuston puheenjohtaja Marja Tiala puh. 040-7075945 ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Jorma Koski-Vähälä puh. 0400-867822