Lestijärven kunta hakee kesäkahvila/bnb yrittäjää kesäkoti Jukolan tiloihin kesäksi 2022.
Kesäkoti Jukola sijaitsee eloisan ja viihtyisän, Manner-Suomen toiseksi pienimmän kunnan, Lestijärven keskustassa, lähellä palveluita. Jukolasta avautuu myös upeat maisemat suoraan Keski-Pohjanmaan maakuntajärvelle Lestijärvelle.
Jukolan tiloihin mahtuu majoittumaan sisälle 10 henkilöä ja lisäksi piha-alueelta löytyy kaksi pienempää mökkiä, joihin mahtuu yhteensä neljä henkilöä. Jukolassa on keittiö kahvilatoiminnan pyörittämiseen ja suuri aulatila kahvilan asiakkaille. Laajasta pihapiiristä löytyy savusauna ja tavallinen sauna veden ääreltä.
Kahvilatoiminnan lisäksi yrittäjä voi halutessaan ottaa paikallisia tuotteita kahvilaan myyntiin. Jukolassa on myös loistavat puitteet erinäisten kesätapahtumien järjestämiselle.
Jukolan kesäkahvila oli auki kesällä 2021 ja saavutti valtavan suosion niin paikallisten kuin naapurikuntalaistenkin kesken. Lestijärvi on pääosin kesämatkailukohde ja matkailijat tuovat kesäisin vipinää ja vilskettä pieneen Lestijärven kylään. Myös tuulivoimapuiston rakentamisen myötä ravitsemis- ja majoituspalveluiden tarve tulee kasvamaan.
Lähetä meille CV ja hakukirje, jossa kerrot ideastasi Jukolan kesäkahvilalle. Hakuaika päättyy 31.1.2022. Ota yhteyttä meihin, jos haluat tulla katsomaan tiloja etukäteen tai sinulla on muuten kysyttävää. Kun kiinnostuneet yrittäjät on saatu selville, käydään neuvottelut kohtuullisesta vuokrahinnasta, -ajasta ja -sopimuksen sisällöstä. Yritystoiminnasta tulevat tuotot jäävät yrittäjälle itselleen.
Lisätietoa Jukolasta ja yrittäjähausta: Kesäkahvila 2022
Yhteystiedot
Ronja Tuikka
Lestijärven kunta
0401549624
visit@lestijarvi.fi