Ajankohtaista


KORONAVIRUS INFO (päivitetty 27.3.2020 klo 11.30)

OHJEISTUS  LESTIJÄRVEN KUNNAN ASUKKAILLE/ KORONAVIRUS

Voimassa 31.5.2020 saakka

WHO on julistanut koronavirusepidemian pandemiaksi 11.3.2020. Ulkoministeriö suosittaa, että kaikkea matkustamista ulkomaille tulee välttää. Lisäksi THL ja STM ovat antaneet omia suosituksiaan ja ohjeitaan taudin leviämisen estämiseksi tai hidastamiseksi.


1. Huolehdi hyvästä käsihygieniasta ja yskimishygieniasta
2. Käsienpesu lämpöisellä vedellä ja saippualla on suositeltavampaa kuin
    käsihuuhteen käyttö.
3. Vältä kättelyä tervehtiessä
4. Toiminnot pyritään turvaamaan koko ajan. Normaalia toimintaa ei pääsään-
    töisesti lopeteta ilman valmiuslain perusteella annettavia valtioneuvoston
    määräyksiä.
5. Seuraa aktiivisesti koronavirusta koskevaa tiedotusta uutisissa ja muussa
    mediassa.


SOITE (Soiten koronainfosivusto)
Lestijärven terveysasemalla ei lääkärin vastaanottoa.
Henkisen avun puhelin avattu Soitella linkki

TOIMI NÄIN, JOS EPÄILET KORONAVIRUSINFEKTIOTA
* Jos sinulla on flunssaoireita, jää kotiin!
* Jos sinulla on pahaa hengenahdistusta eikä kotihoito riitä tai epäilet, että
   olet saanut koronavirustartunnan, älä tule Soiten toimipisteeseen sisälle
   vaan soita meille ensin!
          *
Soiten koronaneuvontapuhelimesta voit kysyä hoidollisia ohjeita, mikäli
             epäilet koronavirusinfektiota puh. 06 828 7499 (joka päivä klo 8-20)
         *  Muina aikoina soita Soiten yhteispäivystykseen puh. 06 826 4500

LESTIJÄRVEN TERVEYSASEMA
Terveysasemalla hoidetaan edelleen myös kiireettömät potilasasiat, mutta ensi sijassa etänä puhelimitse sekä sähköisiä palveluita hyödyntäen. Vastaanottotiloissa hoidetaan kiireelliset asiat.

Terveysaseman ovi on lukittu, mutta varatulle ajalle sinut haetaan vastaanotolle, laboratorioon. Muussa tapauksessa soita: vastaanotto 040 804 4035, laboratorio  040 804 4445.
Soiten ajanvarausnumero on 040 8042 000.

LESTIJÄRVEN APTEEKKI
Lääkekassipalvelu puh. 0400 209 374. Lääkkeet tilataan apteekista suoraan ja toimitetaan kotia. Lääkekassi kuljetetaan ruokakuljetuksen mukana.

LESTIJÄRVEN SALE
Kauppakassipalvelu puh. 020 780 8160.

KOTIPIRTTI
Lestijärven kunta voi osaltaan rajoittaa tarpeettomia vierailuja Kotipirtillä. Toistaiseksi Kotipirtillä VIERAILUKIELTO.


KESKUSKEITTIÖ
Lestijärven kunta kieltää Kotipirtin Keskuskeittiöllä lounaskäynnit ulkopuolisilta. Ateriakuljetus toimii normaalisti. Kaikille yli 70 vuotiaille tarjotaan mahdollisuus kotiinkuljetettuun ateriapalveluun omakustannushintaan. Ota yhteyttä keittiölle puh. 040 6504 254

KUNNANTOIMISTO
Suljettu. Asiointi mielummin joko puhelimitse  tai sähköpostilla.
Henkilöstön yhteystiedot
 
VARHAISKASVATUS
Kissankellon varhaiskasvatusyksikkö pidetään toiminnassa. Valtioneuvoston linjauksen mukaisesti vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät niin. Pyydämme huoltajia ilmoittamaan hoidontarpeesta päivähoidon ohjaajalle. Määrättyä varhaiskasvatuksen asiakasmaksua ei peritä poikkeusjärjestelyjen ajalta 18.3.2020-13.4.2020, mikäli lapsi on sovitusti pois hoidosta johtuen valtioneuvoston suosituksesta (Päivähoidon ohjaajan viranhaltijapäätös §22, 17.3.2020).
 

KIRJASTO
Suljetaan toistaiseksi alkaen ke 18.3.2020

KUNTOSALI
Kuntosali suljetaan toistaiseksi alkaen ti 17.3.2020